Dharmapuheesta, jonka Tae Hye sunim piti Italian buddhalaisen unionin Vesak-juhlassa Palermossa 30 toukokuuta 2009 jaa/2553 jB.
Minua on pyydetty puhumaan tästä hyvin ajankohtaisesta aiheesta, yhteiskuntamoraalista buddhalaisen opetuksen valossa. Buddhalainen eettisyys ei perustu pyhiin kirjoituksiin, uskonnollisten auktoriteettien seuraamiseen eikä dogmeihin, vaan periaatteeseen, jonka mukaan ei pidä aiheuttaa eikä lisätä kärsimystä. Sen lähtökohtana ovat käytännölliset ja konkreettiset huomiot ja elämän tarkasteleminen siten, että ymmärrämme tekojemme syyt ja seuraukset. Tähän tarkasteluun pohjautuvat eettiset lupaukset eivät siis ole käskyjä tai ylhäältä tulevia velvoitteita, vaan tietoisen ja vastuullisen elämisen tienviittoja. Buddhalaisuus kehottaa meitä miettimään omakohtaisesti, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Karkeasti jaotellen voidaan todeta, että eettisessä ja sosiaalisessa käyttäytymisessä on viisi tasoa. Ensimmäiseen, alimpaan, kuuluvat egoistit, henkilöt jotka ajattelevat vain omia halujaan ja etujaan. He ovat valmiita tekemään mitä tahansa, myös rikoksia, jos siten voivat saada jotain hyötyä. Toiseen tasoon kuuluvat ne, jotka ajattelevat lähipiirinsä, etenkin sukulaistensa ja ystäviensä hyvinvointia ja etuja. Kolmannen tason ihmiset rakastavat omaa maataan tai jotain muuta suurempaa kokonaisuutta, esimerkiksi uskontokuntaa jota pidetään ainoana oikeana. He jaottelevat ihmiset ”meihin” ja ”muihin”, hyviin ja pahoihin, uskovaisiin ja pakanoihin. He ovat valmiita uhrautumaan maansa tai uskontonsa puolesta, mutta myös tappamaan vihollisia. Neljänteen tasoon kuuluvat ne, jotka ajattelevat koko ihmiskunnan yhteistä hyvää.
Viidennen tason ihmiset pyrkivät elämään ei ainoastaan ihmiskunnan, vaan myös eläinten ja luonnon hyvinvointia ajatellen. Nykymaailman valtavien ongelmien ratkaisemiseksi olisi tärkeää, että ihmisten enemmistö saavuttaisi ainakin neljännen tason, mutta vielä parempi olisi viides eettisyyden taso!
Suuri ongelma on se, että älyn myötä olemme kehittäneet korkeatasoisen teknologian, mutta väestön valtaenemmistön tajunnantaso on jäänyt ”luolaihmisten” asteelle. Uskomusjärjestelmät ja tiedotusvälineet ehdollistavat siten, että ihmiset eivät näe todellisuutta sellaisenaan, vaan elävät harhojen unessa. Vain tarkkaavaisuuden ja tietoisenaolemisen harjoittaminen auttaa meitä heräämään unesta.
Ollaksemme hereillä meidän on ennen muuta tutkittava mieltämme, koska toimintojen juuret ovat mielessä. On tärkeää tiedostaa tekojen motiivit ja vaikutukset. Juuri motiivista riippuen teot voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Koska todellinen moraalisuus ei perustu metafyysisiin ulottuvuuksiin, vaan ilmiöiden todellisiin syyseuraussuhteisiin, on hyvä tutkistella tekojen luonnetta. Eräässä muinaisessa opetuksessa sanotaan:
”Ajatus ilmenee sanoissa, sanat ilmenevät teoissa,
teoista tulevat tavat ja tavoista kehittyy luonne.
Valvo siis huolellisesti ajatusten polkuja,
jotta ne perustuisivat myötätuntoon,
kaikkien olentojen huomioonottamiseen.”
Fyysiset ja mentaaliset ilmiöt syntyvät ja häviävät syysuhteiden mukaisesti. Kaikki on pysymätöntä ja muuttuvaista… Ilmiöt yhdistyvät, punoutuvat, hajoavat ja muuntuvat toisiksi ilmiöiksi. Siitä seuraa, ettei ole mitään, mikä olisi muusta olevaisesta riippumatonta: kaikki asiat liittyvät toisiinsa palapelin tavoin. Tämänkaltainen kosminen visio on ilmaistu runollisesti Avatamsaka-suutrassa.
Keskinäisoleminen ei ole käsite, jokin abstraktio, vaan objektiivinen todellisuus, jonka voimme havaita elämässämme ja kaikkialla ympärillämme. Syvä tietoisuus siitä, että asiat ovat näin, auttaa meitä ymmärtämään, kuinka ratkaisevan tärkeää rauhan ja ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi on vastuullisuus iteämme ja toisia kohtaan.
Mestari Huangbo kirjoitti 800-luvulla: ”Jos katsotte yhtä vesipisaraa,näette siinä maailman kaikkien vesien luonnon.Kun tarkastelette tällä tavoin ilmiöiden kokonaisuutta,tarkastelette Mielen kokonaisuutta.” Aivan kuten vesi koostuu pisaroista, yhteiskunta muodostuu yksilöistä. Vain yksilöiden muuttuminen voi muuttaa yhteiskuntaa. Rauha alkaa meistä, elämisestä rauhassa niin perheessä kuin naapureidenkin kanssa.
Yksityiskohtaisemmin eritellen voimme todeta, että myönteiseen yhteiskunnaliseen muutokseen kuuluu kolme olennaista osa-aluetta:
Ensimmäinen on kunnioitus kaikkia ihmisiä kohtaan.
On selvää, että kunnioittaminen edellyttää aattellisten ennakkoluulojen ylittämistä. On kunnioitettava kaikkia erottelematta: miehiä ja naisia, aikuisia ja lapsia, kaikkia rotuja, ateisteja ja uskovaisia, buddhalaisia ja ei-buddhalaisia. Nykyaikaisen valtion tulee edistää tasa-arvoa ja sen mukaisesti mm. olla uskontoneutraali, ei ainoastaan teoriassa vaan myös käytännössä. Uskontoneutraalissa valtiossa ei tulisi olla (kuten Italiassa tapahtuu perustuslain vastaisesti) krusifikseja valtiollisissa tai kunnallisissa toimistoissa eikä pelkästään yhden uskonnon opetusta kouluissa. Voimme parantaa ihmisoikeuksia ainoastaan seuraamalla selkeitä ja universaalisia periaatteita kaikissa olosuhteissa, kaikissa maissa.
Kun tutkistelemme aate- ja uskontohistoriaa, voimme panna merkille, että buddhalaisuus ja jainalaisuus olivat ensimmäisiä elämännäkemys, jotka on opettanut käytännössä sekä ihmisoikeuksia että eläinten oikeuksia (vaikkakin sana ”ihmisoikeudet” on myöhempi, valistusfilosofian luomus). Buddhalaisuudessa ihmisten ja muiden olentojen kunnioittaminen perustuu ajatteluun, että tappaminen ja väkivalta on hylättävää ja että kaikilla on oikeus elää arvokkaasti, ilman kasti- yms jaotteluita.
Toinen osa-alue onkin muiden tuntevien olentojen, toisin sanoen eläinten, kunnioittaminen.
Myös eläimet ovat tuntevia olentoja, jotka kärsivät, kiintyvät, rakastavat pentujaan ja pyrkivät onnellisuuteen. Monoteististen uskontojen mukaan vain ihmiset ovat tärkeitä, koska ainoastaan heillä on kuolematon sielu. Sen sijaan buddhalaisuus on opetus, jossa pyritään vapauttamaan kärsimyksistä kaikki tuntevat olennot, ei ainoastaan ihmiset. Kohtelemalla eläimiä hyvin autamme myös itseämme.
Nykyisin tiedetään, että eräs maapallon saastumisen pääsyistä on laajalle levinnyt lihansyönti. Tehokarjataloudella on huomattavia kielteisiä vaikutuksia ympäristöön: menetetään miljoonia hehtaareja viljelymaata, kulutetaan valtavasti vettä ja nopeutetaan maaperän eroosiota. Taloustieteen asiantuntijat, kuten Jeremy Rifkin, ovat laskeneet että kun ruokavalio perustuu lihansyöntiin, vain noin kaksi ja puoli miljardia ihmistä voidaan ravita riittävästi. Jos ihmiskunnan ruokavalio olisi kasvisvoittoinen, se sallisi hyvinvoinnin noin 11 miljardille ihmiselle planee-tallamme! Jeremy Rifkin selvittää nämä tosiasiat perusteellisesti kirjassaan Beyond Beef (ensimm. painos 1992).
Mahayanan suutrissa puhutaan siitä, että on tärkeää välttää lihan ja kalan syöntiä. Kiinalais-korealais-vietnamilaisessa perinteessä kasvissyönti kuuluu bodhisattva-lupauksiin. Länsimaissa jotkut merkittävät
persoonat menneisyydessä, kuten Leonardo da Vinci 500 vuotta sitten sekä runoilija Shelley 200 vuotta sitten ovat visioineet, että todellinen vallankumous tapahtuu, kun ihmiskunta muuttaa ruokavaliota ja siirtyy kasvisssyöntiin.
Metta-suttassa Buddha sanoo:”Kuten äiti oman elämänsäkin vaarantaen suojelee ainoaa lastaan,samoin olkoon hänellä rajaton hyvä tahtokaikkia olentoja kohtaan.”
Mahayana-buddhalaisuudessa teemme lupauksen pelastaa kaikki tuntevat olennot. On syytä pohtia syvällisesti, mitä se tarkoittaa käytännössä. Harjoitammeko me buddhalaiset todella universaalista myötätuntoa ja bodhisattvan tietä? Vai lausummeko vain kauniita sanoja? Olemmeko aitoja? Jos suhtaudumme lehmiin, porsaisiin, kanoihin ja muihin eläimiin yhtä lempeästi kuin omiin lapsiimme, voimmeko syödä niitä ja sulkea silmämme teurastamoiden kauheuksilta? Jos puheemme ja elämäntapamme ovat yhteneviä ja johdonmukaisia, buddhalaisuus on oleva voimallinen ja vetää puoleensa lukuisia vilpittömiä totuuden etsijöitä.
Kolmas osa-alue on luonnon suojeleminen.
Ekosolidaarinen elämäntapa edellyttää hyvää tahtoa, mutta sen lisàksi myòs asiallista tietoa, mm. tietoa kaikesta mikä aiheuttaa vahinkoa luonnossa. Valppaudesta kasvaa kyky tiedostaa kaikkien olentojen ja ilmiöiden keskinäisriippuvuus. Jos emme onnistu pelastamaan maapalloa ekologiselta katastrofilta, muutaman vuosisadan kuluttua ei ole sen enempää ihmisiä kuin pelastettavia olentojakaan! Aiemmin mainitsin viisi eettisen käytöksen tasoa. Aito buddhalainen moraali kuuluu viidenteen tasoon.
Viime aikoina jotkut merkittävät opettajat ovat puhuneet voimallisesti ekologisen ja holistisen elämäntavan välttämättömyydestä. Erityisesti haluan mainita Thich Nhat Hanhin sekä Karmapa Laman, joka kirjoituksessaan ”One hundred and eight things you can do to help the environment” esittää 108 luonnon suojelemisen periaatetta. Karmapa Laman neuvot ovat käytännössä uusia ekologisia harjoitusohjeita, verrattavissa perinteisiin viiteen lupaukseen ja bodhisattvojen 58:aan ohjeeseen. Niissä on kyse tarkkaavaisuudesta ja epäitsekkyydestä. Tarkkaavaisuuden harjoitus alkaa jätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä!
Mitä on Dharma olennaisesti? Dharma on elämisen tiede, henkinen Tie joka auttaa ihmisiä vapautumaan tiedostamattomuudesta ja siten näkemään todellisuuden selkeästi ja läpäisevästi, rajoituksista vapaana.
Idän viisaat ovat opettaneet erityisesti henkisen vapautumisen Tietä, kun taas länsimaiset valistusajattelijat ovat käsitelleet yhteiskunnallista vapautumista ja demokratian toteutumista. Nämä kaksi vapautumisen muotoa ovat molemmat tärkeitä ja välttämättömiä ihmiskunnan kehityksessä.
Kärsimystä on kahdenlaista, toisaalta on konkreettista kärsimystä ja toisaalta hieno-varaisempaa, eksistentiaalista kärsimystä. Ensin mainittuun kuuluvat nälkä, köyhyys, sairaudet, oikeuksien puuttuminen, sosiaaliset ristiriidat, stressi, ahdistukset jne. Yhteiskunnallisen kehityksen myötä näitä kärsimyksiä voidaan lieventää tai jopa poistaa. Kuitenkin ihmiset kärsivät myös maissa, joiden yhteiskunnallinen järjestelmä on pitkälle kehittynyt. Myös Pohjoismaissa on masentuneita ihmisiä, alkoholisteja ja itsetuhoisia henkilöitä. Niinpä voi todeta, että yhteiskunnallinen kehitys ei takaa onnellisuutta, vaan siihen tarvitaan jotain muuta.
Tarkkaillessamme mieltämme huomaamme, että on syvempää hienovaraista kärsimystä, joka johtuu siitä, ettemme ymmärrä ja hyväksy olemassaolon pysymätöntä ja muuttuvaista luonnetta. Vapautuaksemme tästä epätyydyttävyydestä, dukkhasta, on välttämätöntä kulkea sisäistä Tietä ja oivalluksin lähestyä sitä mikä on ei-ehdollista, sanoinkuvaamatonta ja ajatonta.
Buddha opetti selkeästi henkistä Tietä, mutta hän ei ollut vieraantunut sosiaalisesta todellisuudesta. Hän mm. antoi kuninkaille neuvoja hyvästä ja oikeudenmukaisesta hallitsemisesta. Mietiskelykeskeinen
buddhalaisuus ja osallistuva buddhalaisuus eivät ole toistensa vastakohtia – voimme harjoittaa molempia! Vanhoissa buddhalaisissa teksteissä puhutaan hyvän hallitsijan velvollisuuksista ja hyveistä. Ne voidaan tiivistää kymmeneen periaatteeseen. Ensimmäinen näistä on anteliaisuus; toinen moraalisuus eli viiden ohjeen noudattaminen; kolmas luopuminen omista eduistaan kansan hyväksi; neljäs rehellisyys; viides ystävällisyys; kuudes yksinkertainen elämäntapa; seitsemäs vapaus vihasta ja kaunasta; kahdeksas väkivallattomuus; yhdeksäs suvaitsevaisuus; ja kymmenes on olla vastustamatta kansan tahtoa. Tämä viimeinen on kiintoisa, koska jollain tavalla se enteilee ajatusta demokratiasta. Mielestäni Buddhan neuvot ovat yhä 2500 vuoden jälkeenkin jatkuvasti ajankohtaisia kaikille niille, joilla on hallitsemisen vastuu!
Valitettavasti maailmassa ei noudateta moraalisia ja humaaneja periaatteita. Myös perinteisesti buddhalaisissa maissa on vakavia ongelmia. Eräs munkkien ja Dharma-opettajien tehtävä olisi edistää ihmisoikeuksia ja eettisiä periaatteita. Luonnollisesti se tulee tehdä sekaantumatta puolue- ja valtapolitiikkaan. Pari vuotta sitten burmalaiset munkit ja rouva Aung San Suu Kyi ovat toimineet hyvänä esimerkkinä maailmalle.
Burman kansalle Aung San Suu Kyi on kuin Dalai Lama tiibetiläisille, puhtaiden arvojen edustaja ja paremman tulevaisuuden toivo. Eräs ystäväni on burmalaisten demokratiamunkkien johtohenkilöitä. Hän elää maanpaossa Saksassa. Hän auttaa Thaimaassa eläviä burmalaisia pakolaisia ja pyrkii opetuksin sekä rauhanmarssein edistämään väkivallatonta vastarintaa. Italiassa hän on saanut arvos-tetun ”Società Libera” yhdistyksen tunnustuspalkinnon toiminnastaan vapauden ja ihmis-oikeuksien hyväksi. Ystäväni opettaa mettaa eli lempeyden mietiskelyä, ja kehoittaa kohdistamaan sen myös niihin, jotka tekevät pahaa ja sortavat kansaa. Tällä tavoin harjoittavat burmalaiset ja tiibetiläiset munkit sekä nunnat kehittävät valtavan sisäisen voiman ja rauhan.
Vaikka Burmassa, Tiibetissä ja mafian vastaisessa kamppailussa Sisiliassa[1] kohdataan suuria vaikeuksia, on silti jatkettava väkivallatonta tietä puhtaalla motiivilla, ilman vihaa ja pelkoa. Eräs burmalainen munkki, joka oli osallistunut rauhanomaiseen mielen-osoitukseen, pidätetty ja kokenut kidutusta, sanoi vapauduttuaan: ”En tunne vihaa kiduttajiani kohtaan. Toivon, että jonain päivänä hekin löytävät rauhan.”
Lopetan Dhammapadan säkein (197, 199):
Onnellisena elämme
vihasta vapaina,
myös niiden keskellä, jotka vihaavat.
Onnellisena elämme
ahneudesta vapaina,
myös niiden keskellä, jotka ahnehtivat.
[1] Palermon Vesakiin osallistui edustajia kolmesta mafian uhreja auttavasta yhdistyksestä.