Talviretriitti 1.-2.1.2022

Talviretriitti
lauantaina ja sunnuntaina
1.- 2.1.2022

Kolme Jalokiveä

Munkki Taehye sunimin ohjaama talviretriitti on tänäkin vuonna Buddhalaisessa Sampokeskuksessa.

Retriitin teemana on ”Kolme Jalokiveä”. Retriitti on päivätapahtuma, joten osallistujien tulee järjestää itse majoittuminen. Kauempaa tulevilla on mahdollisuus yöpyä Sampokeskuksessa makuupussin kanssa.

Aikataulu
lauantaina 1.1. klo 12-19
sunnuntaina 2.1. klo 9-19.

Ohjelmassa on opetusta ja istuma- ja kävelymeditaatiota sekä kevyttä notkistelua. Teetaukoja varten tarjolla on myös jotain pientä syötävää, jota voi tuoda itsekin. Sunnuntaina on myös lounas, joka sisältyy hintaan.

Hinta 60,- € / 40,- € (jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät). Lisäksi opettajalle voi antaa lahjoituksia. Retriitille voivat osallistua harjoittajat, joilla on ainakin jonkin verran kokemusta meditaatiosta. Retriittiin osallistujilla tulisi olla koronapassi. Tilaisuus on tarkoitettu vastuullisesti toimiville rokotteen ottaneille harjoittajille.

Ilmoitaudu osoitteeseen ry.bodhidharma@gmail.com. Maksu viimeistään 20.12. tilille Bodhidharma ry., FI6420011800120803, viite 2260, ei merkintöjä viestikenttään. Ilmoittautuminen tulee voimaan maksun yhteydessä. Pienen tilan ja koronatilanteen vuoksi osanottajia voidaan ottaa vain rajallinen määrä.

Maksajan ollessa eri henkilö lähetä siitä viesti. Myös ruoka-allergiat ja mahdolliset kysymykset: ry.bodhidharma@gmail.com

 

 

 

Lähde:
Symbol of the Three Jewels: By © Christopher J. Fynn / Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=39233623