Viikoittaiset meditaatioharjoitukset

Kokoonnumme harjoittamaan mietiskelyä Buddhalainen keskus Sampoon torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Ovi avataan vähintään 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua.

Torstaisin ja sunnuntaisin ohjaaja on paikalla jo puoli tuntia ennen harjoituksen alkua, jolloin on mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta mietiskelyyn. Harjoituksemme ovat sŏn (korealainen zen) -koulukunnan mukaisia.

Voit lahjoittaa sopivaksi katsomasi summan lahjoituslippaaseen, esimerkiksi muutaman euron. Säännöllisesti harjoitukseemme osallistuvat voivat liittyä vuokrarinkiin, jolla katetaan harjoitustilojen vuokrakulut. Jos olet kiinnostunut vuokrarinkiin osallistumisesta, katso ohje.

Yhteistä mietiskelyharjoitusta varten on hyvä pukeutua väljiin, hillityn värisiin vaatteisiin. Olkapäiden ja polvien tulee olla peitettyinä. Pidämme salissa sukat jalassa.

Näiden harjoitusten poikkeusajat kannattaa tarkistaa ajan tasalla olevasta Sampokalenterista.

Torstaisin klo 18.00 – 20.00

Torstain harjoitukseen kuuluu kaksi 20-30 minuutin istumamietiskelyjaksoa, joiden välissä harjoitamme kävelymietiskelyä. Mietiskelyn lopuksi on toisinaan lyhyt opetuspuhe tai tekstin luenta. Meditaatioharjoitus päättyy yleensä noin klo 19:10, jonka jälkeen voi jäädä keskustelemaan ja juomaan teetä.

Kuukauden ensimmäisellä viikolla teemme ohjatun harjoituksen. Näiden aiheena on kulloinkin yksi rajattomasta mielentilasta, joita ovat metta  (lempeys), karuna (myötätunto), mudita (myötäilo) tai upekha (tasapuolinen tyyneys).

Perjantaisin Guanyin-ryhmä klo 11.00 – 12.30

Perjantai aamuisin on kaikille avoin mietiskelyharjoitus. Aloitamme Sheng Yeng’in kahdeksalla meditatiivisella liikkkeellä, jotka ovat keveitä ja virkistäviä (n. 15 min.). Liikkeiden jälkeen istumme kaksi 15-20 minuutin istumamietiskelyjaksoa, joiden välissä harjoitamme kävelymietiskelyä. Istumisen jälkeen juomme teetä ja keskustelemme jonkin yhteisesti luettavan tekstin pohjalta.

Sunnuntaisin klo 17.00 – 19.00

Kuun ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina on meditaatioharjoitus, johon kuuluu kaksi istumamietiskelyjaksoa 25-40 minuuttia, joiden välissä 10 min kävelymiestiskely. Sunnuntain iltamat aloitamme kumarruksilla ja seremoniatekstien lausunnalla.  Lopuksi voi jäädä keskustelemaan ja juomaan teetä.

Lauantain Zoom klo 11.00

Tiedot lauantaisin verkossa pidettävästä harjoituksesta löytyy alta sekä Tapahtumat sivulta.

Tulevat harjoitukset

Löydät käynnissä olevien viikkoharjoitusten tiedot ja ajankohdat alla olevasta tapahtumalistauksesta.

Torstain meditaatioiltama

Alkaen 6.08.2026
24.12.2026 saakka
Aika: 18:00 - 20:00
Paikka: Buddhalainen keskus Sampo, Vetehisenkuja 3, 00530 Helsinki

Torstain meditaatioiltamat jatkuvat kesätauon jälkeen 27. elokuuta 2026.

Joka viikko pidettävään torstain harjoitukseen kuuluu kaksi 20-30 minuutin istumamietiskelyjaksoa, joiden välissä harjoitamme kävelymietiskelyä noin 10 minuutin ajan.

Meditaatio-osuus kestää yleensä noin klo 19:15 saakka, jonka jälkeen on mahdollista jäädä keskustelemaan muiden harjoittajien kanssa teekupin äärelle.

Tulethan ensikertalaisena paikalle 20-25 minuuttia ennen harjoituksen alkua, jotta ehdit saada perehdytyksen istumameditaatiota varten.

Lue lisää

Lauantain Zoom

Alkaen 21.08.2026
19.12.2026 saakka
Aika: 11:00
Paikka: Verkkotapahtuma

Tervetuloa mukaan Zoom-meditaatioon lauantaisin klo 11.00. Etämeditaatioon kuuluu dharmateksti ja yksi 25 – 30 minuutin istumameditaatio. Etämeditaatio mahdollistaa yhteisen meditoimisen myös heille, jotka eivät pääse Bodhidharma ry:n ryhmien live-tapaamisiin.

Lue lisää

Sunnuntai-iltama

Alkaen 6.09.2026
21.12.2026 saakka
Aika: 17:00 - 19:00
Paikka: Buddhalainen keskus Sampo, Vetehisenkuja 3, 00530 Helsinki

Sunnuntai-iltamat alkavat v. 2026 syyskuun alusta ja jatkuvat joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina. Sunnuntain harjoitukseen kuuluu kaksi 25-40 minuutin istumamietiskelyjaksoa, joiden välissä harjoitamme 10 min. kävelymietiskelyä. Sunnuntain iltamat aloitamme Lue lisää →

Lue lisää

Quanyin-ryhmä perjantaisin

Alkaen 11.09.2026
19.12.2026 saakka
Aika: 11:00 - 13:30

Kaikille avoimet perjantain meditaatiot alkavat tauon jälkeen jälleen 11.9. klo 11. Aluksi teemme energisoivia liikkeitä, joiden jälkeen lyhyet (10-15 min)istuma- ja kävelymeditaatiojaksot sekä opetustekstin luentaa ja keskustelua teepöydän ääressä. Lämpimästi Lue lisää →

Lue lisää