|

Kokoonnumme harjoittamaan mietiskelyä Buddhalainen keskus Sampoon torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Ovi avataan noin 15 minuuttia ennen iltaman alkua. Torstaisin ohjaaja on paikalla jo puoli tuntia ennen harjoituksen alkua, jolloin on mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta mietiskelyyn. Voit lahjoittaa sopivaksi katsomasi summan lahjoituslippaaseen, esimerkiksi muutaman euron. Säännöllisesti harjoitukseemme osallistuvat voivat liittyä vuokrarinkiin, jolla katetaan harjoitustilojen vuokrakulut. Jos olet kiinnostunut vuokrarinkiin osallistumisesta, mainitse asiasta harjoituksen ohjaajalle. Yhteistä mietiskelyharjoitusta varten on hyvä pukeutua väljiin, hillityn värisiin vaatteisiin. Olkapäiden ja polvien tulee olla peitettyinä. Pidämme salissa sukat jalassa. TORSTAISIN KLO 18.00 - 19.30 Torstain harjoitukseen kuuluu kaksi 20 minuutin istumamietiskelyjaksoa, joiden välissä harjoitamme kävelymietiskelyä. Harjoituksemme ovat sŏn(zen) -koulukunnan mukaisia. Kuukauden ensimmäisellä viikolla harjoitamme mettaa eli lempeyden mietiskelyä. Torstain harjoitus on sopiva aloittelijoille. PERJANTAISIN GUANYIN-RYHMÄ KLO 10.00 - 11.30 Perjantai aamuisin on kaikille avoin mietiskelyharjoitus. Aloitamme Sheng Yeng'in kahdeksalla meditatiivisella liikkkeellä, jotka ovat keveitä ja virkistäviä. Liikkeiden jälkeen istumme puoli tuntia. Istumisen jälkeen juomme teetä ja keskustelemme jonkin yhteisesti luettavan tekstin pohjalta. SUNNUNTAISIN KLO 17.00 - 19.30 Sunnuntain harjoitukseen voivat osallistua kaikki, joilla on aikaisempaa kokemusta mietiskelystä. Sunnuntain iltamiin sisältyy kolme istumisjaksoa (pituudeltaan 20 - 30 minuuttia), kaksi kävelymietiskelyjaksoa, kumartamista ja muuta seremoniallista muodollisuutta. Kuukauden ensimmäisen viikon sunnuntaina harjoitamme metta-mietiskelyä. |
|
|
Harjoitusiltamien kalenteri |
|
Mietiskelypäiviä ei järjestetä kevään ja kesän 2012 aikana. MIETISKELYPÄIVÄN OHJELMA 10:00-11:30 mietiskelyharjoitus = meditaatio 30 min + kävely 10 min + meditaatio 20 min + kävely 10 min + meditaatio 20 min 11:30-13:00 ruokailu + tarkkaavainen työskentely / ulkoilu 13:00-14:30 mietiskelyharjoitus = meditaatio 30 min + kävely 10 min + meditaatio 20 min + kävely 10 min + meditaatio 20 min 14:30-15:00 omatoiminen venyttely / teetauko 15:00-16:00 mietiskelyharjoitus = meditaatio 30 min + kävely 10 min + meditaatio 20 min MIETISKELYPÄIVISTÄ HUOMIOITA Mietiskelypäiviin osallistutaan lähtökohtaisesti koko päiväksi. Jos harjoittajan tulee lähteä aikaisemmin paikalta pois, niin se tapahtuu ruokailutauolla. Jos harjoittaja tulee kesken harjoituksen mukaan, niin se tapahtuu myös ruokatauolla. Noudatamme mietiskelypäivien aikana jaloa hiljaisuutta. Vältä kaikkea puhumista ja myös tarpeetonta kommunikointia elein, ilmein tms. Vältä tarpeetonta katsekontaktia. Keskity omaan sisäiseen harjoitukseesi. Ruokailu tapahtuu nyyttikestiperiaatteella. Varaathan itsellesi mukaan kasviseväät, joita voit jakaa yhteiselle aterialla. Tarkkaavainen työskentely voi olla tavaroiden järjestämistä, siivoamista, ym. Harjoituksen ohjaaja antaa ennen harjoituksen aloittamista yksityiskohtaiset ohjeet mitä siivous ja järjesteleminen pitää sisällään. Jos et tiedä mitä tehdä, niin voit kysyä ohjeita harjoituksen ohjaajalta. Mietiskelypäiville ei tarvitse ilmoittautua. Olethan kuitenkin ajoissa paikalla. Aloitamme harjoituksen täsmällisesti kello 10:00. Ensikertalaisten olisi hyvä olla paikalla jo kello 9:45. Osallistuessasi meditaatiopäivään lahjoita sopiva summa lahjoituslaatikkoon yhdistyksemme kulujen kattamiseksi. Kysyttävää mietiskelypäivistä? Voit olla yhteydessä Viryamitraan (Joonas Iisalo). Puhelinnumero 040-5264856. |
|
Yhdistyksemme järjestää 1 - 2 kertaa vuodessa hiljaisen mietiskelyretriitin. Retriitti antaa erinomaisen mahdollisuuden syventää omaa harjoitusta harjoittajayhteisön ja munkin opetusten tukemana. Retriittien pituus vaihtelee viikonlopusta neljään päivään. Olemme myös järjestäneet korealaisten opettajien johdolla kalligrafiaretriitin, joka pyritään järjestämään uudelleen myös tulevaisuudessa. Retriiteille ovat tervetulleita kaikki, joilla on jo kokemusta pidemmistä harjoitusjaksoista. Uusille tulokkaille osallistumisvaatimuksena on osallistuminen pari kertaa yhdistyksemme torstain ja sunnuntain harjoitukseen sekä yhteen koko päivän harjoitukseen ennen retriittiä. Retriittien ohjelmaan kuuluu hiljaista mietiskelyä, lyhyitä seremonioita, opetusten kuuntelemista sekä työjaksoja, jolloin valmistamme ruokaa, siivoamme ja teemme pieniä töitä retriittipaikan hyväksi. Pyrimme pitämään yllä hiljaisuutta ja tarkkaavaisuutta kaikissa toimissamme. Viisi ohjetta, joita noudatamme retriiteillä 1. ”Noudatan elämän tuhoamisesta pidättäytymisen harjoitusohjetta.”
2. ”Noudatan harjoitusohjetta olla ottamatta sellaista, mitä ei ole annettu.”
3. ”Noudatan aistinautinnoissa väärin elämisestä (seksuaalinen väärinkäytös) pidättäytymisen harjoitusohjetta."
4. ”Noudatan väärästä puheesta pidättäytymisen harjoitusohjetta.”
5. ”Noudatan alkoholista ja muista tajuntaa sumentavista aineista pidättäytymisen harjoitusohjetta.” Tarkat retriittiohjeet löytyvät täältä |
|
Musang Am (ei-muodon temppeli) on Italiassa, Monti San Lorenzon rinteellä lähellä La Spezian kaupunkia sijaiseva pieni buddhalainen temppeli. Temppelin apottina toimii Taehye sunim, joka on Bodhidharma-yhdistyksen ja sen piirissä pidettävän Dharmaopettajakurssin henkinen ohjaaja. Musang Amissa harjoitetaan tarkkaavaista työskentelyä, mietiskelyä ja opiskelua. Temppeliin voi majoittua muutama harjoittaja kerrallaan. Vierailijoiden tulee harjoittaa viittä viiisasta harjoitusohjetta sekä noudattaa kasvisruokavaliota. Olosuhteet temppelissä ovat yksinkertaiset. Vierailijat voivat osallistua temppelin ylläpitoon vapain lahjoituksin. Temppelin yhteystiedot: Musang Am Monti San Lorenzo, 26 19032 Lerici (SP), Italy www.bodhidharma.info |
|
|
Yhdityksessämme juhlitaan perinteisiä buddhalaisia juhlia, kuten Vesakia ja Ullambana-juhlaa. Vesak, eli Buddhan syntymän, valaistumisen ja parinirvanan juhla järjestetään keväisin huhti-toukokuussa. Ullambana-juhlassa muistelemme esi-isiä ja kiitämme äidinrakkaudesta. Ullambanaa juhlitaan loppukesästä. Molempien juhlien ohjelmaan kuuluu seremonioita, yhteisruokailua ja esimerkiksi musiikkiesityksiä ja runonlausuntaa. Usein juhliin osallistuu ihmisiä myös etnisistä buddhalaisryhmistä, jotka kokevat tärkeäksi omien perinteidensä ylläpitämisen myös Suomessa. Juhlat ovat lämminhenkisiä tapahtumia, joissa harjoittajat voivat vietttää aikaa yhdessä epämuodollisissa puitteissa. Juhlat vahvistavat buddhalaista yhteisöä Suomessa ja antavat mahdollisuuden tutustua laajemmin buddhalaiseen juhlaperinteeseen. |
|
Buddhalainen keskus Sampo |
|
Buddhalainen keskus Sampo on interbuddhalainen keskus, jonka tiloissa kokoontuu useiden perimyslinjojen ja koulukuntien ryhmiä. Sammon toiminnan käynnisti Bodhidharma ry loppukesästä 2008 tavoitteenaan vahvistaa buddhalaisuutta Suomessa ystävyyden ja universaalin buddhalaisen Sanghan hengessä. Keskuksen nimi ”Sampo” viittaa Kalevalassa mainittuun onnea tuottavaan aarteeseen sekä Kolmeen Jalokiveen, joka koreaksi kirjoitetaan ”Sambo”. Näistä yhdessä syntyy ajatus Buddhasta, Dharmasta ja Sanghasta todellisena aarteena, joka juurtuu Suomeen pikku hiljaa. Sammon toimintaa leimaa avaramielisyys sekä buddhalaisen elämäntavan monipuolisuuden esittely ja arvostus. Sammossa järjestetään eri perinteiden opettajien vierailuja ja monenlaisia buddhalaisia tapahtumia, eri koulukuntien meditaatioharjoituksia, opiskeluiltamia eri buddhalaisten koulukuntien näkökulmista ja buddhalaisten virallisia kokoontumisia.
Viikottainen ohjelma Buddhalainen keskus Sampon ohjelmakalenteri Buddhalainen keskus Sampo Vetehisenkuja 3 b 48 00530 Helsinki (Hakaniemi) Sampoon pääset Hakaniemeen liikennöivillä busseilla, raitiovaunuilla ja metrolla. Käynti keskukseen on Näkinkujan puolelta. |
|
Suomen Buddhalainen Unioni |
|
Bodhidharma ry on toukokuussa 2009 perustetun Suomen Buddhalainen Unioni SBU ry:n yksi perustajajäsenistä. Perustamistiedote: Suomen Buddhalaisen Unionin SBU ry:n tarkoitus on toimia Suomen buddhalaisten järjestöjen yhteistyöjärjestönä ja se pyrkii edistämään ja ylläpitämään buddhalaisia arvoja ja buddhalaisuuden harjoitusta sekä toimimaan maailmankatsomusten välisen yhteistyön ja suvaitsevaisuuden hyväksi.
SBU edustaa tasapuolisesti jäseninä olevia buddhalaisia järjestöjä suhteessa julkiseen valtaan, tiedeyhteisöihin ja järjestöihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Se tekee buddhalaisuutta tunnetuksi Suomessa ja pyrkii poistamaan buddhalaisuuden harjoittamiseen liittyvää eriarvoisuutta. SBU pyrkii vaikuttamaan siihen, että eri yhteiskunnan osa-alueilla, erityisesti kouluissa ja terveydenhuollossa otetaan huomioon buddhalaisten uskonnolliset tarpeet.
Perustajajärjestöinä ovat: Bodhidharma (suomalaiskorealainen sŏn (zen), (www.bodhidharma.fi), Buddhalainen Dharmakeskus (tiibetinbuddhalainen),(www.dharmakeskus.fi), Finnish-Thai Buddhist Association, Helsinki Zen Center , zenbuddhalainen, (www.zazen.fi), Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät FWBO, (www.fwbo.fi), Suomen Vietnamilaisten Buddhalaisten Yhdyskunta.
Tämän lisäksi kannattajajäseninä on muita yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä. Puheenjohtaja Mikko Koponen +358400812539 vimalamitra(ät)gmail.com |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 2 |
|